Rajattomat-ryhmä

Rajattomat on ryhmä ihmisiä, joita yhdistää alkoholiriippuvuus. Ryhmän sähköpostilistalle voi liittyä kuka tahansa, jolla on halu lopettaa juominen. Voit myös olla jo raitistunut ja saada ryhmästä tukea raittiuteesi.

Rajattomia olemme monellakin eri tavalla. Yhteistä meille on, että meidän on ollut joskus vaikea tunnistaa rajoja alkoholinkäytössämme. Toimintaamme eivät myöskään rajoita maantieteelliset, ideologiset tai uskonnolliset rajat.

Rajattomat on 12 askeleen hoito-ohjelmaan (AA) nojaava vertaistukiryhmä. Kaikenlaiset muutkin näkemykset ovat tervetulleita ryhmässä. Uskomme, että kaikki keinot yrittää lopettaa juominen ovat hyviä ja kannatettavia.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Tervetuloa Rajattomiin!


Olemme pieni ryhmä, jonka muutama raitistunut ihminen perusti kesällä 2015. Tavoitteena oli tukea toistemme raittiutta. Asuimme eri puolilla maata ja maailmaa, joten nettiryhmän avulla pystyimme keskustelemaan etäisyyksistä huolimatta.

Myöhemmin Rajattomiin on liittynyt uusia jäseniä ja vaihtuvuuttakin on ollut.

Pyrimme säilyttämään rakentavan ja kannustavan ilmapiirin ryhmässä. Vaikka tavoitteenamme on pitää yllä raittiutta, tiedämme samalla, että jokaisen on käytävä kamppailunsa "viinanpirua" vastaan. Retkahduksia tapahtuu ja alkoholista luopuminen ei onnistu heti. Rajattomiin kuulumisen "pääsyvaatimus" on halu lopettaa juominen, siis ei pakko. Voi kuulostella itseään ja miettiä, miltä raitis elämä tuntuisi.

Rajattomat noudattaa AA:n periaatteita, mutta keneltäkään ei vaadita AA-yhteisöön liittymistä tai kuulumista. Tervetuloa pohtimaan omaa raittiutta ja keskustelemaan mieltä vaivaavista asioista!

Heli-Ilona, ylläpitäjä
(ylläpitäjä ei ole vetäjä, vaan ainoastaan ryhmän toiminnan mahdollistaja)