Rajattomat-ryhmä

Rajattomat on ryhmä ihmisiä, joita yhdistää alkoholiriippuvuus. Ryhmän sähköpostilistalle voi liittyä kuka tahansa, jolla on halu lopettaa juominen. Voit myös olla jo raitistunut ja saada ryhmästä tukea raittiuteesi.

Rajattomia olemme monellakin eri tavalla. Yhteistä meille on, että meidän on ollut joskus vaikea tunnistaa rajoja alkoholinkäytössämme. Toimintaamme eivät myöskään rajoita maantieteelliset, ideologiset tai uskonnolliset rajat.

Rajattomat on 12 askeleen hoito-ohjelmaan (AA) nojaava vertaistukiryhmä. Kaikenlaiset muutkin näkemykset ovat tervetulleita ryhmässä. Uskomme, että kaikki keinot yrittää lopettaa juominen ovat hyviä ja kannatettavia.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Juovasta elämästä raittiiseen elämään


Elämäni muuttui, kun päästin irti alkoholin kahleesta.

Pelkkä päätös juomisen lopettamisesta ei riittänyt. Aikaa sai kulua pitkähkö pätkä, ennen kuin elämän laatua edes voi yrittää arvioida. Tarvittiin paljon uutta näkökulmaa, ja hyvänlainen jakso raitistakin elämää, ennen kuin vertailu oli edes mahdollista suorittaa. 

Juovana aikana alkoholi vei ajastani kohtuuttoman suuren osan. Jos en ollut sitä juomassa, olin juomisen seurauksista toipumassa. Jos tilanne sattui olemaan sellainen, ettei ajankohtaista tai aikaisempien alkoholinkäyttökertojen vaikutusta ollut havaittavissa, se silti pyöri mielessä ja jonkinlaista suunnittelua tapahtui seuraavaa käyttökertaa varten. Alkoholi siis vei ajastani ja toimintakapasiteetistani kohtuuttoman suuren osan. Tietystihän se oli jostakin pois. Ei tarvitse kovin suurta päättelykykyä ymmärtääkseen, että sen ajan olisi voinut paremminkin käyttää.

Kun pääsin alkoholista kokonaan eroon ja aloitin absolutistin elämän, huomasin toimintamahdollisuuksieni kasvaneen merkittävästi. Kun aika- ja energiasyöppö oli poistunut, tilalle tulivat työ, ystävyyssuhteet (aidot), uusia harrastuksia ja kaikenlaista kivaa. Kaikki alkoi toimia huomattavasti paremmin. Elämään tuli todellakin mielenkiintoista sisältöä, merkittävässä määrin.

Raitistumiseni on parasta mitä minulle elämässäni on tapahtunut. Se on mahdollistanut täysipainoisen ELÄMÄN. Pääsin eroon harhasta, että alkoholi on jotenkin tarpeellista, ja kuuluu osana normaaliin elämään. Salakavala elämän tuholainen se minulle oli. Minulle, joka kuulun ihmisryhmään, jolle alkoholi ei sovi. Ei sen missään muodossa. Haittavaikutukset olivat selvästi hyötyä suuremmat.

HW

perjantai 6. marraskuuta 2015

Me naiset - hiljaa juopuva kansanosa


Vantaan Sanomien jutussa eräs nainen kertoo juomisestaan, joka oli "sivistyneiden naisten" skoolailua kuohuviinillä tai mukavaa seurustelua punkkulasin äärellä. Kyseessä siis ei ollut perinteinen "rappioalkoholismi".  On harhaanjohtavaa, että alkoholiongelma käsitetään yleensä täysin hunningolle joutuneen ihmisen piirteenä. On myös helppoa selittää itsensä ulos alkoholiongelmasta: "eihän minulla ole ongelmaa, koska minulla on työpaikka ja omakotitalo".

Itse en käynyt ulkona "bilettämässä" kuin vain noin kerran vuodessa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettenkö olisi viikottain käyttänyt alkoholia. Viinilasillisesta oli vuosien varrella tullut vakituinen tilanteen kruunaaja niin elämän myötä- kuin vastamäessäkin. 

Jakkupukuun pukeutuva, huolitellusti meikattu, tyylikäs nainen saattaa olla alkoholisti. Kotiäiti saattaa olla alkoholisti. Korkeasti koulutettu asiantuntijanainen. Intohimoisesti jumpassa käyvä nainen. Lukemista ja käsitöitä harrastava nainen... Kuka tahansa meistä siis.

Pärjäävien naisten alkoholismi on hiljainen ongelma, jonka jäävuoren huippu saatetaan tunnistaa työterveyshuollossa tai esimiehen toimesta. Suurin osa tästä jäävuoresta on hillitysti tyylikkäässä trendiravintolassa tai omassa olohuoneessaan juomiaan lipittelevää naisväkeä, joiden elämäntyylistä ei helposti arvaa alkoholiongelmaa. Me naiset olemme taitavia peittämään asioita, joita emme halua toisten tietoon. Alkoholin suurkulutus on meille häpeä. Meidän on vaikea tunnustaa itsekään itsellemme, että olemme riippuvaisia siitä, että voimme säännöllisesti lääkitä jotakin sisäistä kipua tai tyhjää kohtaa sisällämme viineillä tai muilla prosenttijuomilla.

Omassa elämässäni eräänä aamuna tuli hetki, jolloin oivalsin, että jatkamalla hiljaista harrastustani asiat, joita olen ympärilleni rakentanut, rupeavat hajoamaan. Parisuhde, työ ja vastuut ovat vaikeita ylläpidettäviä, jos elämä pyörii liikaa sen ympärillä, milloin voi ottaa yhden. Viinilasi oli ystävä, josta oli luovuttava, irrotettava ote ikävästä huolimatta. Ystävä, joka ei todellisuudessa antanut mitään, vaan ainoastaan otti.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/325913-kuohuvan-lipittajakin-voi-olla-juoppo-samppanjalla-voi-alkoholisoitua-ikaan-kuin

Heli-Ilona