Rajattomat-ryhmä

Rajattomat on ryhmä ihmisiä, joita yhdistää alkoholiriippuvuus. Ryhmän sähköpostilistalle voi liittyä kuka tahansa, jolla on halu lopettaa juominen. Voit myös olla jo raitistunut ja saada ryhmästä tukea raittiuteesi.

Rajattomia olemme monellakin eri tavalla. Yhteistä meille on, että meidän on ollut joskus vaikea tunnistaa rajoja alkoholinkäytössämme. Toimintaamme eivät myöskään rajoita maantieteelliset, ideologiset tai uskonnolliset rajat.

Rajattomat on 12 askeleen hoito-ohjelmaan (AA) nojaava vertaistukiryhmä. Kaikenlaiset muutkin näkemykset ovat tervetulleita ryhmässä. Uskomme, että kaikki keinot yrittää lopettaa juominen ovat hyviä ja kannatettavia.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Tänä tavallisen tuntuisena torstaina joku voi juoda viimeisen lasillisensa

Apoteekki-lehdessä 3/2015 kirjailija Arno Kotro pohtii kymmenen vuotta jatkunutta raittiuttaan. Hän sanoo alkoholismin olevan "mahtipontisen minäilyn ja lyhytjänteiseksi hedonismiksi vääristyneen mielenmaiseman katala kylkiäinen". Määrittely on hyvä. Juomisessa on paljon oman mielihyvän tavoittelemiseen liittyvää itsekeskeisyyttä.

Juomisen lopettaminen ei riitä pysyvän raittiuden saavuttamiseksi. Asioita on työstettävä. Jotkut kertovat heillä olleen selviä kausia, mutta alitajuisesti he kuitenkin odottivat hetkeä, jolloin antoivat itselleen luvan uudelleen juoda. Näin toimivat myös "tipattomat tammikuut" ja muut määräaikaiset raittiuspäätökset.

Luopuessaan alkoholista kokonaan ihminen joutuu miettimään, mitä alkoholi onkaan minulle merkinnyt, ja miten pääsen tilanteeseen, että se ei merkitse enää mitään. Itselleni tärkeä oivallus oli, että ei ole mitään juhlaa tai tilaisuutta, jossa olisi pakko juoda. Tarjotusta lasillisesta pitää voida kieltäytyä kuinka tärkeässä tilanteessa tahansa. Elämä ei voi enää myöskään pyöriä pelkästään oman mielihyvän tavoittelun ympärillä. Raitistuva ihminen joutuu käymään läpi, miten tulla vähemmän itsekeskeiseksi.

"Ja jos juomiseen johtavat henkiset asetukset eivät muutu, juominen ei lopu rautaisimmillakaan päätöksillä", kirjoittaa Arno Kotro. Näitä henkisiä asetuksiaan kukin joutuu pohtimaan pitkään ja monta kertaa. Mieleen tulevia hetkittäisiä impulsseja juomiseen on osattava torjua. Alkoholiin on luotava toisenlainen suhde. Sen on muututtava omassa elämässä täysin arvottomaksi.

Minua puhutteli jutussa Kotron mahdollisuuksia avaava loppukaneetti: "Tämä tavallisen tuntuinen päivä voi olla sinulle sama kuin se torstai minulle kymmenen vuotta sitten."

Löydät Apoteekki-lehden jutun täältä:

https://luettavaa.a-lehdet.fi/lue/apoteekki/03-2015/028-aa-0514-s28-29-el-nyt-lowres/28-29

Heli-Ilona

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Miten minusta tuli alkoholisti

Olen ollut alkoholisti kauan. Itse asiassa alkoholi ei ole koskaan sopinut minulle. Ensimmäinen kokeilu, missä oli alkoholia saatavilla riittävästi, päättyi oksentamiseen ja sammumiseen. Olin silloin ehkä 16-vuotias. Luultavasti en ole osannut hallita juomistani koskaan, enkä koskaan sitä oppinutkaan. 23-vuotiaana alkoholin käyttöni lisääntyi, ja käyttökerrat tihenivät. Yritin opiskella alkoholin ”hallintaa” kymmenkunta vuotta - huonoin tuloksin. Aina ja jatkuvasti, kun alkoholia oli riittävästi saatavilla, se johti hyvin vahvaan humalatilaan, kohtuukäytöksi sitä ei voinut missään vaiheessa sanoa. 

Olin noin 30-vuotias, kun tilanne oli karannut täysin hallinnasta. Joka kerta kun join, se oli täysin humalahakuista, ja usein juominen päättyikin muistinmenetykseen ja sammumiseen.
Viimeiset juomavuodet olivat yhtä helvettiä. Kamppailin täydellisen romahduksen ja työpaikan säilyttämisen välillä. Tein lukuisia päätöksiä siitä, että nyt tämä sai riittää. Yksikään päätöksistä ei pitänyt. Pari viikkoa pystyin olemaan oman tahdonvoimani avulla "kuivilla" ja sitten taas sukellettiin, vähintään viikonlopun mittaiseen humalatilaan. Tilanne senkun vain paheni, ja oli enää hyvin pienestä kiinni, milloin lopullinen syöksykierre alkaisi. 

Olin jo menettänyt toivoni ja vain odotin päivää, jolloin en enää jaksaisi kamppailla, vaan viina ottaisi minusta lopullisen selkävoiton. Odotin, milloin tuhoutuisin lopullisesti. 

Minulla kävi uskomaton tuuri. Tapasin minulle ennestään tuntemattoman miehen, ja hän sai minut hakeutumaan vertaistuen piiriin. Se pelasti elämäni. Yhden kerran vielä kokeilin alkoholia, koska uskoin vielä siinäkin vaiheessa voivani oppia kohtuukäyttäjäksi. Kokeilu selvitti minulle, että alkoholi ei todellakaan sovi. Toinen yritys lopettaa kokonaan onnistui, ja sen jälkeen olenkin saanut jo vuosia viettää absolutistin elämää ilman alkoholin tuomia haittoja. Kokemukseni on opettanut, että alkoholista riippuvainen henkilö ei voi juoda alkoholia lainkaan. Toisaalta alkoholista luopuminen mahdollistaa mielekkäämmän, terveemmän ja aivan varmasti pidemmän elämän. 

HW

alkoholiriippuvainen, nykyinen absolutisti

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Raitistuminen vapauttaa peloista




 Mutta siis pelkoon palatakseni; suurimpia asioita, mitä raittius on mulle antanut, on vapaus pelosta. Mun ei tarvi elää enää siinä pelossa, että mokaan jotain tosi pahasti tai että mulle tai jollekin muulle sattuu jotain. Ei tarvii pelätä joka kerta sitä, että menetän hallinnan. Tunnen itteni tavallaan vahvemmaks kuin ehkä koskaan. Mun ei enää tarvitse juoda ja saan nauttia jokasesta päivästä kirkkain ajatuksin ja täydellä sydämellä. Mun ei tarvitse piristää mieltäni kemiallisesti ja nään, että elämä on hauskaa ilman viinaakin.

  
Tex kirjoittaa näin blogissaan Yksi on liikaa ja kymmenen liian vähän. Juomiseen on itsellänikin liittynyt monenlaisia pelkoja. Mitä sairauksia juomisesta voi tulla, voinko aiheuttaa jotakin vahinkoa itselleni tai muille, miten olen loukannut toisia juodessani... Mitä sellaista olen tehnyt tai sanonut, jota kadun seuraavana päivänä? 

Tällaisia pelkoja on varmasti lähes kaikilla jotka juovat, tosin jotkut eivät halua kohdata niitä lainkaan. Tuntuu helpommalta selittää itsensä ulos omista peloistaan, lakaista ne maton alle. Juomisen lopettaminen on keino päästä peloista eroon. Miksi niiden kanssa pitäisikään elää? Yllättävän paljon helpompaa on elämä ilman pelkoja. Loputon juomishimon ja pelkojen kanssa tasapainoilu vie energiaa, joka on pois muusta elämästä. Mihin kaikkeen muuhun elämässä voi keskittyä, kun ei tarvitse neuvotella itsensä kanssa siitä, juonko tänään vai en? Tai ei tarvitse miettiä, voiko minulla olla kohonneet maksa-arvot tai muu juomisesta johtuva sairaus? Kun pääsee yli rajasta, jossa alkoholi menettää merkityksensä omassa elämässä, voi vapauttaa oman energiansa siihen, mitä kulloinkin on tekemässä. Moni kamppailee tuolla rajalla pitkäänkin, kipuilee juomisensa kanssa pystymättä silti lopettamaan. 

Ymmärrettyään tunnetasolla, että en tarvitse alkoholia mihinkään, voi vapautua juomisen pakosta. Samalla vapautuu mainituista peloista. Tunne omasta kuolemattomuudesta on juovan ihmisen harha: "Minulle ei voi tapahtua mitään, minä en voi sairastua viinan takia". Aidompi tunne kuolemattomuudesta voi syntyä, kun huomaa, että oman elämän riskitekijät ovat alkoholista luopumisen jälkeen nollaantuneet. Jos tilalle tulee vielä liikuntaa ja riittävää lepoa, voivat olemassa olevat sairaudetkin lievittyä. Myös ihmissuhteet paranevat, kun harkintakyky ei petä missään vaiheessa. Pelko ystävien menettämisestä vaihtuu taidoksi säilyttää ihmissuhteensa. Kun pysyn raittiina, on mahdollista korjata, mitä korjattavissa on sekä antaa ja saada anteeksi. 

Heli-Ilona


torstai 2. heinäkuuta 2015

Omenapuu



Istutin keväällä omenapuun pihalleni. Se tapahtui vähän sen jälkeen kun lopetin juomisen. En silloin ajatellut asiaa kovin syvällisesti, halusin vain omenapuun. Tajusin vasta nyt keskikesällä, että mikäli raittiuteni jatkuu, omenapuu tulee olemaan sen kanssa samanikäinen. Se olisi aika upea konkreettinen merkki siitä, mitä on syntynyt ja kasvanut raittiuden myötä. Ei olisi kovin noloa sanoa, että olen ollut kokonaan juomatta yhtä kauan kuin tuo omenapuu on ollut tuossa pihassa. 

Samalla tavallahan omenapuu on monien riskien armoilla. Voi käydä niin, että eläimet syövät sen kuorta tai se kärsii pakkasesta. Se voi kituuttaa henkihieverissä pitkiäkin aikoja, niinkuin ihminenkin juodessaan. Minä voin tehdä jotakin sitä suojatakseni ja on syytä parhaani tehdäkin, mutta lopulta se on olosuhteiden ja yllättävien tilanteiden armoilla. Niin kuin raittiuskin. Ajattelin laittaa puulle varmuuden vuoksi suojaverkon. 

Oma suojaverkkoni on raitistuneiden ihmisten verkosto, jonka olen rakentanut ympärilleni. Itse ajattelen ennemmin, että olen saanut sen. Heidän ansiostaan olen pystynyt muuttamaan ajatukseni pois siitä, mikä juomisessani on ongelmallista, kohti sitä, miten voin päästä juomisesta kokonaan eroon. Ja: miten pysyn tässä olotilassa?

Omenapuu näyttäisi kesän aikana juurtuneen varsin hyvin. Mikään kovin vahva tai näyttävä se ei tietenkään vielä ole. Se ei tainnut edes kukkia vielä, hedelmiäkään ihan heti lienee turha odottaa. Ensimmäinen vaihe, juurtuminen, on kuitenkin onnistunut. Sanotaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä istuttaa omenapuu. Koskaan ei ole liian myöhäistä pysähtyä ja tarkistaa, mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja mitä minulla oikeastaan on. Olenko menettämässä tai jo menettänyt jotain juomisen takia? Olisiko tärkeää kitkeä omasta elämästä jotain pois, jotta olo paranisi? Voisiko minuunkin juurtua joku juttu, jonka voimalla elämä tuntuisi toiveikkaammalta?

Heli-Ilona